
Alupro Oy
Alupro Oy on suomalainen, kansainvälisesti kehittyvä ja kasvava alumiinisten julkisivujärjestelmien kokonaistoimittaja. Olemme alan monipuolisin toimija ja pitkäjänteisen työn tuloksena nousseet kotimaan markkinajohtajaksi. Tavoitteenamme on saavuttaa johtoasema myös muissa Itämeren alueen maissa.
Tällä hetkellä palvelemme asiakkaitamme Suomen lisäksi Ruotsissa, Venäjällä sekä Itämeren alueen maissa. Laajan asiakaskuntamme vaativat projektit ovat inspiroineet meitä kehitystyössämme jo vuosikymmeniä.
Kansainvälistymme nopeasti, ja viime vuosien ajan kasvumme on ollut vakaan nousujohteista. Viimeisen neljän vuoden aikana liikevaihtomme onkin kaksinkertaistunut.
Kokonaistoimituksilla hallintaa projekteihin
Teemme kokonaistoimituksillamme suurista ja vaativistakin projekteista asiakkaillemme vaivattomia. Tuemme asiakkaitamme suunnittelusta lähtien ja hoidamme niin valmistuksen, mitoituksen kuin asennuksenkin alusta loppuun.
Tilaa ajatuksille
Julkisivujärjestelmämme luovat mahdollisuuksia näyttäville lopputuloksille – emme anna tekniikan rajoittaa luovuutta. Kattavat vaihtoehdot niin muodoissa kuin pintakäsittelyissä antavat tilaa ideoille. Vakiotuotteetkin räätälöimme asiakkaamme tarpeisiin sopiviksi.
Vihreitä ideoita
Otamme kantaa luonnon puolesta. Kun rakennuksiin valitaan varjostavat aurinkosäleikkömme tai pysäköintitaloihin hengittävät julkisivusäleikkömme, säästyy energiaa, kustannuksia ja luonnonvaroja.
Pitkäikäisten ja helppohoitoisten tuotteidemme rungot ja säleet voidaan kierrättää täysin elinkaarensa lopuksi.
Näkyvällä paikalla
Säleikkömme asennetaan useimmiten näkyvimmille paikoille. Huippulaadukas, yksityiskohtainen viimeistely ja loppuun asti mietitty ulkomuoto ovat mielestämme paraatipaikan vähimmäisvaatimuksia.






